Verkkoympäristöt opettajan työssä sekä opettaja oppimisyhteisön jäsenenä
Ensimmäiset päivät ovat ohi Hämeen Ammatillisessa opettajakorkekoulussa. Täytyy sanoa että uusien asioiden päivittäminen vie hieman akkuja päänsisällä. Verkko-oppiminen on tämän päivän oppimista aika monessa oppilaitoksessa. Erilaisten tietojärjestelmien käyttäminen ja niiden salasanojen muistaminen vie oman aikansa, mutta parin päivän päästä osataan jo niiden kanssa elää.
Orientoituminen opintoihin oli hyvin selkeää, koska kesällä ehti hyvin pohtia opintojen kokonaisuutta ja omaa ajan käyttöä.Opintopiireihin jakautuminen antaa varmaan meille kaikille tukea opiskeluissa. Opintopiireissa kokeilaan verkkooppimista ja keskustellaan Lync:n välityksellä. Keskusteltava aihe opintopiirissä on: Mitä on oppiminen ja opettaminen verkossa?
Millaisia tarpeita teillä on verkko-opetukselle?...
Tutkiskelemme myös aihetta: opettaja oppimisyhteisön jäsenenä. Opettajan työssä on hyvin tärkeänä osana erilaiset vuorovaikutustaidot sekä itsetuntemustaidot. Mitä paremmin tuntee ja on sinut itsensä kanssa, pystyy myös paremmin työskentelemään erilaisten oppilaiden kanssa. Ihmisen sosiaaliseen kehitykseen vaikuttaa hyvin merkittävästi ihmisen kyky oppia ja sopeutua. Oma ammatillinen elämänkokemus on merkittävä ammmatillisen opettajan näkökulmasta.
Tässä näiden kahden orientotumispäivän saldo. Tehtävien työstäminen on alkanut pikku hiljaa päästä vauhtiin. Opintopiireissä aloitellaan rauhallisin mielin opiskelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti