sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Hamkin lähipäivät 10.11-11.10.2013
Dialogiaa, vuorovaikutusta ja esiintymisjännitystä
Näillä tunneilla käytiin Riitta Metsäsen johdolla erilaisia dialogian asioita läpi. Minusta mielenkiintoista oli se kun opettelimme vuorovaikutusta ja dialogiaa kahden lauseen avulla ryhmässä. Huomasimme että kahdella lauseellaa oli tosi työlästä saada tuoda asia esiin kokonaisuudessaan.Ryhmässä oli hauskaa tehdä tätä harjoitusta, oli ilo huomata myös hiljaisempien osallistuminen keskusteluun.
Harjoittelimme myös lauseiden muistamista eli miten hyvin muistimme sen asian kun toinen oli sen esittänyt. Totesimme että jos poiketaan oman tutun asian ulkopuolelle, lauseiden sanoja oli vaikea muistaa, juuri siinä järjestyksessä kuin se oli alkuperäisesti lausuttu.
Esiintymisjännityksestä puhuimme ja keskustelimme. Itselläni ei ole esiintymispelkoa, mutta sitten jos joutuisin esittämään hieman vieraampaa asiaa yleisölle, niin silloin on varmasti hieman esiintyisjännitystä.
Sannan tunneilla teimme ja suunnittelimme opintojaksosuunnitelmaa. Suunnittelimme ryhmässä 1ov:n annosruokien valmistamisesta. Teemana meillä oli kasvisruokia annosruoaksi.Teimme janan jossa vastasime kysymyksiin mitä, miten ja miksi. Seuraavaksi mietimme myös teemat. Itselleni tämä suunnittelu oli hienosäätöä, tämän hetkiseen työhöni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti